• MATTI HELIMO

  • Kasvatustieteiden maisteri
  • 41-vuotta
  • Kahden lapsen isä
  • Tampereen kaupunginvaltuutettu
  • Sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja
  • OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja
  • Pääluottamusmies Opettaja
  • Tahmela

 

 

 

Puolustan koulutusta, kasvatusta, tutkimusta ja sivistystä. Sisäilmaongelmat on ratkaistava.

Edistän lasten&nuorten liikuntaa, urheilua ja kulttuuria. 

Tuen maakuntaan siirtyviä koulutuksen tukipalveluja.

 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakunnille, tulee sivistyspalveluista suurin osa kuntien tehtäviä. Maakunnille siirtyy lasten tärkeitä tukipalveluja, kuten terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit. Ongelmia tulee ennaltaehkäistä ja välttää kalliit korjaavat toimet.

Tapasin pirkanmaalaisia ammatillisen koulutuksen opettajia lukuvuoden alettua. Heidän suurin huolensa ei liittynytkään tulevaan reformiin, eikä heikentyneisiin perustaitoihin, vaan kasvavan joukon opiskelijoita asenteeseen. Pitkään alalla olleet opettajat kertoivat, kuinka välinpitämättömällä asenteella osa nuorista tulee opiskelemaan, jos tulee. Asiat pitäisi oppia heti ja ellei onnistu, niin sitten luovutetaan, lyödään läskiksi tai keskitytään johonkin muuhun. Oppimisen painopiste on siirtymässä oppilaitoksista työpaikoille. Työelämäopintoja ei kuitenkaan pysty suorittamaan elleivät perusasiat ja asenne ole ensin kunnossa. Aikatauluista ja työajoista on osattava pitää kiinni.

Oppilaitoksissa tuttuakin tutumpi näky ovat älylaitteisiinsa uppoutuneet nuoret. Opettajien yleinen viesti on ollut, että kännykät häiritsevät opetusta. Niin myös lukiossa. Sielläkin älylaite on hyvä apuväline esimerkiksi tiedonhakuun ja muistiinpanoihin, sen käyttö on helppoa ja viihdyttävää. Valitettavasti osan opiskelijoista se tuudittaa uskomaan, että enää ei tarvitse itse ajatella. Houkutus käyttää oppitunneilla tietotekniikkaa muuhun, kuin annettuun tehtävään on usein ylivoimainen.

Pinnistelyn ja ponnistelun puute johtaa usein siihen, että liikutaan vähemmän. Ellei ole pakko, tehdään vain viihdyttäviä asioita. Alakoululaisista puolet liikkuu suositusten mukaisesti, yläkoulu- ja alle kouluikäisistä vain viidennes. Liikkumattomuudesta on ennustettu olevan luvassa vakavia terveyshaittoja ja miljardien lasku yhteiskunnalle. Meidän kuntapäättäjien vastuulla on huolehtia, että päiväkotien ja koulujen pihat muutetaan tukemaan liikkumista. Kuitenkin samalla, kun valtio satsaa Liikkuva koulu –hankkeeseen 7 miljoonaa euroa vuodessa, on meillä alakouluja, jossa osa oppilaista istuu välitunnit ”kännykällä”. Tuo olisi mitä hyödyllisintä aikaa liikkua. Oppilailla on 190 koulupäivää vuodessa ja välituntiaikaa noin tunti päivässä. Se vastaa ajassa yli kolmeakymmentä 6h koulupäivää, jolloin istutaan usein ”tyhjän”, viihteellisen sisällön (mm. pelit, video- ja pikaviestipalvelut) parissa. Tähän päälle tulee monelle koulumatkoilla, ennen aikuisten kotiintuloa ja vapaa-ajalla tapahtuva kännykällä olo. Vastuu ei ole lapsella, sillä mobiili- ja peliteollisuudessa työskentelevät huippuammattilaiset luonnollisesti haluavat kehittää mahdollisimman koukuttavia pelejä ja palveluja.

Opetus- ja kulttuuriministeriön malliohjeissa todetaan, ettei kännykän käyttöä välitunnilla voi kokonaan estää. Monissa kouluissa on onneksi hyviä sääntökäytänteitä ja älylaitteita käytetään vain oppimisen välineinä. Näitä olisi hyvä levittää sekä edelleen kehittää yhteistyössä oppilaiden ja kotien kanssa. Tutkimusten mukaan oikein käytettynä digitalisaatio palvelee oppimista mitä suurimmassa määrin. Kodeissa tulisi kuitenkin aina erikseen käydä perusteellinen keskustelu, onko kännykkä koulussa tarpeellinen, milloin ja mihin sitä käytetään sekä kuka käyttöä ohjaa. Mobiilidatan käyttöaikoja voi säädellä, samoin eri nettisivustoille pääsyä.

Lisärahalla voidaan saada paljon hyvää aikaan ja esimerkiksi koulutuksen resursseja on lisättävä. Millään ei kuitenkaan voi korvata omaa motivaatiota ja ponnistelua, oli sitten kyse liikkumisesta, opiskelusta tai elämästä yleensä. Luonnollisesti esimerkiksi kotien päihde- ja mielenterveysongelmat heijastuvat myös lapsiin ja nuoriin. Vuorotyötä tekevän yksinhuoltajan on haasteellista antaa tukea. Tällöin yhteiskunnan tukiverkon on toimittava. Avainasia on sopivan kokoiset opetusryhmät, jolloin ongelmat on helpompi havaita sekä antaa apua ja ohjausta.

Pinnistelyn ja ponnistelun kulttuurin palauttaminen on aloitettava jo ihan pienestä pitäen. Syyllistämättä vetoan huoltajiin, jotta kodeissa oltaisiin säännöllisesti kiinnostuneita oppimisesta ja arjesta. Sopivasti ”keppiä ja porkkanaa” on hyvä tarjota, vaikka on ikävä kuulla olevansa se ”ainoa vanhempi”, joka niin tekee. Parasta olisi kannustaen ja palautetta antaen löytää sopiva, lapsen oman kehitystason mukainen, vaatimustaso tekemisissä. Ei missään tapauksessa liikaa, lapsen pitää saada olla lapsi, mutta ei myöskään liian vähän. Esimerkin voima on suuri. Yritän itsekin petrata.

 

Facebook