• MATTI HELIMO

  • Kasvatustieteiden maisteri
  • 41-vuotta
  • Kahden lapsen isä
  • Tampereen kaupunginvaltuutettu
  • Sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja
  • OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja
  • Pääluottamusmies Opettaja
  • Tahmela

 

 

 

Puolustan koulutusta, kasvatusta, tutkimusta ja sivistystä. Sisäilmaongelmat on ratkaistava.

Edistän lasten&nuorten liikuntaa, urheilua ja kulttuuria. 

Tuen maakuntaan siirtyviä koulutuksen tukipalveluja.

 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä maakunnille, tulee sivistyspalveluista suurin osa kuntien tehtäviä. Maakunnille siirtyy lasten tärkeitä tukipalveluja, kuten terveydenhoitajat, kuraattorit ja psykologit. Ongelmia tulee ennaltaehkäistä ja välttää kalliit korjaavat toimet.

Kiitos Saija Pitkäselle hänen tamperelaisten alakoulujen arkea käsitelleestä hyvästä ja realistisesta kirjoituksestaan (AL 26.2.). Valitettavasti Tampereen koulutusongelmat eivät rajoitu alakouluun. Yläkoulussa tilanne on vähintään yhtä heikko. Lukiossa opetusryhmät ovat kasvaneet ja kurssitarjontaa on vuosi toisensa jälkeen vähennetty. Ammatillisen toisen asteen koulutuksessa tilanne on hälyttävä. Lähiopetusta on leikattu niin paljon, että opiskelijoiden osaaminen on romahtanut eikä moni työnantaja suostu edes ottamaan osaamattomia nuoria työelämäoppimaan.

Tampereen tulee investoida koulutukseen. Koulutus ei ole kuluerä, vaan nimenomaan sijoitus, jolla säästämme merkittävästi yhteisiä rahojamme tulevaisuudessa. Tamperelaislapset ja –nuoret tarvitsevat sopivan kokoiset opetusryhmät ja opettajan, jotta voivat kasvaa tulevaisuuden osaajiksi.

Valtiovarainministeri Orpo osoitti täydellisen tietämättömyytensä peruskoulun tilasta AL:ssä 22.1. ”Vaikka koulutuksesta on jouduttu säästämään, niin kuntiin ja perusopetukseen se ei ole merkittävästi kohdentunut.” Kysyin viikko sitten opetusministeri Grahn-Laasoselta, miten Tampereella nykyisenkaltaisilla opetusryhmillä ja resursseilla uuden opetussuunnitelman mukainen oppiminen taataan oppilaille. Hän kiersi kysymyksen, eikä kommentoinut ryhmäkokorahojen leikkausta.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin paremmalta, sillä huhtikuun kuntavaaleissa suunta kääntyy. Koulutusmyönteisiä ehdokkaita on paljon ehdolla ja heitä äänestetään valtuustoon pelastamaan peruskoulu.

Takaisin etusivulle.

Facebook